Kuukävelyä

[Sisältää yksityiskohtia juonista.]

Stephanie Meyerin Houkutuksen sanotaan olleen uuden ajan rakkaustarina. Se ei ole voinut tapahtua missä ja milloin vain, se on sateisessa Forksissa ja tietokoneiden ja kännyköiden aikaan. Houkutus on rakkaustarina, ehkä enemmän tai vähemmän mutta pohjimmiltaan: he eivät pidä toisistaan mutta ovat kiinnostuneita, eivät voi olla yhdessä mutta ovat kuitenkin. Ja heidän rakkautensa… hajottaa tieltään vähän kaiken, ei helposti tietenkään.

Uusikuu ei tunnu jatkavan edeltäjänsä viitoittamaa linjaa. Vuosisadan rakkaustarinoille ei oikeastaan kuuluisi kirjoittaa jatkoa, ja siksi Uudessakuussakin toinen lähtee. Se kertoo enemmän ystävyydestä, ja aika paljon siitä, kuinka tarinan jatkaminen on hankalaa. Siinä on ihmissusia, siinä on toinen maailma. Kärsimystä. Ja siinä on onnellinen loppu.

En valita. Pidin Uudestakuusta, sujuvaa mukavaa lukemista. En väitä, etteikö jossain määrin jopa jännittävää, ja mielenkiintoista kyllä. Ja silti tuntuu, ettei sellaisille kirjoille pitäisi kirjoittaa jatkoa, ne kun eivät kuitenkaan saavuta alkuperäisen teoksen tunnelmaa. Uusikuu ei ollut puoliakaan siitä mitä Houkutus lopulta oli (vaikkei se mielestäni niin erityinen ollut kuin joidenkin mielestä), mutta… hyvä. Sitä ei kuuluisi olla, mutta se on hyvä kirja, enimmäkseen jos kontekstia muutetaan. Kertoo vähän rajoja hipovasta ystävyydestä ja epätoivosta.

Uudessakuussa on nerokas pieni juttu, joka saattaa olla kuinka tyhjänpäiväinen tahansa mutta pidin siitä. Kun aikaa kuluu kuukausia, ei sitä sanota kuluvan niin. Jokaisella sivulla on yksi sana, kuukauden nimi, eikä mitään muuta. Kuinka täydellistä, kuinka tyhjää ja hiljaista ja yksinäistä, kuvaa täydellisesti päähahmon mielessä vallinnutta tyhjyyttä, on yksinkertaisuudessaan upea.

Se, mitä minä yritän sanoa, ei ole etteikö Uusikuu olisi hyvä tai edes ettei se olisi lunastanut Houkutuksen  tuomia odotuksia. Sen ei kuuluisi saada niitä oletuksia koska sellaisilla kirjoilla ei kuulu olla jatkoa, se on hyvä kirja, ja toimii tavalla jolla tuollainen voi. Viehättävä teos.

Se ei korosta päähahmon suunnatonta kömpelyyttä Houkutuksen tavoin, joka saattanee johtua myös vertailukohdan muutoksesta: tyttö on tavallista kömpelömpi täydellisen sulavaliikkeisen ja iättömän vampyyrin mielestä, muttei vastamuuttuneen ihmissuden, joka sitä ennenkin on vain vähän kömpelö nuori poika.
Ja ihmissusipoika on sitä paitsi miellyttävä, luotettava ja kaunis. Sen suhteen kirja loppuu surullisesti.