Kuukävelyä

Pohjimmiltaan minun ongelmani on, että luen liian nuorille tarkoitettuja kirjoja.
Siskodisko-kirjan kannessa lukee, että se on 12-16 -vuotiaille (ja itse asiassa siinä varmaan on jokin kirjakohtainen ikärajakin, mutta se armollisesti peittyy kirjaston viivakoodin alle).

Luin Kirsti Ellillän kirjan Maanantaisyndrooma. Se on taas näitä, jotka eivät tunnu alkavankaan ennen kuin jo loppuvat, joissa ei tunnu tapahtuvan oikein mitään vaikka tapahtuukin. Kaikki soljuu ohi sivulauseissa (hajonnut pesukone) tai muuten vaan, ja aikaa kuluu tai jättää kulumatta. Tapahtumat seuraavat itsestäänselvintä linjaa, ennalta-arvattavia juonenkulkuja ja muuta sälää, on tyttö ja uusia ystäviä ja poika josta useampi tykkää ja hups, sattuu kaikenlaista karmeaa ai voi ja yllättäen loppu on onnellinen.

Vaikka alustaan se olikin häiritsevän… epämukava (huolimatta kommuunista ja rastoista ja kissasta, voitteko kuvitella), en minä sitä sentään huonoksi sanoisi. Ennemminkin itseäni sopimattomaksi, ja olihan siinä itseenikin vetoavia kohtia, kuten tyhjä yksiö ja ohut patja, ja se kaikki samassa vuoteessa nukkuminen. (Ja olihan se kuitenkin kommuuni.)

Tietyllä tapaa voisi sanoa, että kirja kyllä kehittyi, mutta toisaalta se ei saavuttanut tasoa jota minä odotan hyviltä kirjoilta, niin säälittävältä kuin se kuulostaakin. En enimmäkseen lue kirjallisuutta joka on mielestäni huonoa, mutta sellaista kyllä, johon en enää katso sopivani. En sano tätäkään huonoksi, mutta toisaalta voisin sanoa etten juuri pitänyt, ellei minulle tulisi siitä huono omatunto. (On hankalaa että jonkinlaiset kirjat ovat kelpaamattomia omanlaisensa helppouden vuoksi, ja loput ovat liian vaikeita.)

Maanantaisyndrooma on myös melko… osoitteleva. Se tuntuu ihan tosissaan sanovan, että naisten ainut tehtävä on miesten passaaminen, ja että siitä olisi päästävä eroon (eli että kaikki naiset suin päin hyväksyvät sen, ettei heillä muuta tekemistä ole kuin miesten jälkien korjailu). Tai ehkä minun huumorintajussani vain on jotain moitittavaa.

Ellillä on Maanantaisyndrooman takakannen mukaan tunnettu pääasiassa Emma-kirjoistaan. Yhden muistan lukeneeni enkä välttämättä juuri pitäneeni, joskaan sillä ei välttämättä ollut juuri tekemistä kirjan yleisen tason suhteen vaan sen, että siinä vallitsi homofobinen näkökulma. (Löytyi kyllä myös tyttöjen välisestä ystävyydestä muistaakseni, mutta päähahmo oli aika idiootti.)

Johtopäätös: olen kelvoton.

P.S. Kirjan takakannessa on pieni kuva norsusta. Mikään sellainen ei voi olla ihan huonoa.

Muoks: Unohdinpa vielä mainita sen, kuinka töksähtelevää kirjan kirjakielisyys oli. En yritä väittää että sen kuuluisi olla puhekielistä, mutta olen lukenut paljon sujuvampia kirjakielellisiä tuotoksia. Se oli tönkköä jo alussa eikä siitä juuri parantunut.