Yö kehrää 18 kesäkuu, 2008
Posted by teekuppi in Dekkarit, Kirjallisuus, Kotimainen kirjallisuus.Tags: blogitekstit, Dekkarit, Eppu Nuotio, Juha Heino, Kosto, kuvakieli, Pii Marin, preesens
trackback
Minunhan ei pitäisi lukea dekkareita. Enkä minä luekaan, niin kuin en lue scifiäkään. (Ehkä se on vain valistuneisuutta; nyt kaikki lukemani scifi- ja dekkariteokset ovat olleet hyviä.) Ongelmana lienee myös se, että pelästyn helposti. Jännitys, varsinkin myöhään… hui. Kai siksi kello on melkein kaksi ja lopetin juuri dekkarin, kai toisen koskaan.
Pidän Eppu Nuotion kirjoitustyylistä. En ole lukenut häneltä juuri mitään (tarkoittaa alkua parista romaanista, kahta kokonaista dekkarista ja mahdollisia lastenkirjoja), mutta juurikin muistin, että varmasti pitäisi. Yksi kirja minulla on omanakin, ostettu antikvariaatista. Olikohan kaksi euroa.
Lopettelin juuri Nuotion Koston. Esimerkillistä ainakin siinä mielessä, ettei se lopulta ollut kamalan ahdistava. Jännät tapahtumat… solahtivat ohi. En edes ajatellut, että päähenkilölle voisi tapahtua jotain. (Tietysti siitä on jo kolmaskin kirja, mutta.) Rikoksen selvittelyjen lisäksi kirjassa on romanssi! Poliisin kanssa. Ihanan sellaisen, ilmeisimmin.
Juonilangat kietoutuvat nätisti yhteen. Kaikki liittyy kaikkeen, niin kuin tietysti kuuluukin. Osa romaanista koostuu blogiteksteistä(!). Ja niiden kommenteista; tekstit tietysti liittyvät tiukasti tapahtumiin, ja toisaalta kommentoijatkin ovat olennaisia. Kaikki pyörii niin nätisti, enkä minä tietysti osannut arvata murhaajaa. Ja vaikkei tunnelma ahdistavaksi mennytkään, jänniä kohtia oli.
Rakastan sitä kuvakieltä, se on tavallaan niin… tuoretta. Kaunista, erityistä. Seksiä on, ja se on kuvailtu nätisti, niin että kuka hyvänsä tietää mitä se on, mutta termit ovat tyylikkäitä. Lisäksi kerronta tapahtuu preesensissä, ja se puolestaan on aina hienoa. Omalla tavallaan tietysti hämäävä elementti mutta hienoa, ja oi miten perfekti kuulostaa hienolta kun sellaisen onnistuu nappaamaan. Kaiken imperfekti-pluskvamperfekti-säädön keskellä tämä on virkistävää, ja olen sitä paitsi aina tykännyt preesensistä enemmän. (Ei ehkä enemmän, mutta kauniimpana ja soljuvampana, sopivampana moniin tilanteisiin.)
Samasta päähenkilöstä on aiemmin ilmestynyt toinen dekkari, Musta. Luin sen, kun jollakin äidinkielen kurssilla piti tehdä dekkariesitelmä. (Olisin oikeastaan saanut jättää sen väliin jos olisin sen sijaan kirjoittanut Juniori Finlandia -kilpailutekstin, mutta olin kiireinen enkä venynyt sellaiseen; harmi sinällään. Dekkari oli kuitenkin kiva luettava.) Muistan jopa suunnilleen, mitä kyseisessä teoksessa tapahtui. Muistan myös, että siinä oli kahden naisen välinen rakkaussuhde.
Kolmannen osan nimi on ilmeisesti Maksu. Se onkin ihan tuore, kaupan kalliilla kirjakaupoissa. Pitänee joskus tutustua. Sitä paitsi mainitsemani romanssi esiintyy siinäkin. Ja pikkuveli.
Nyt, astetta sivistyneempänä (Wikipediaa lukeneena) osaan sanoa vielä, että ne kaksi kirjaa joiden alkuja olen lukenut, ovat osa samaa trilogiaa. Pidin molemmista; keskimmäistä osaa en ehtinyt juuri silloin lukea, ja viimeinen oli kirjaston kappale ja jossain mielessä muistaakseni epäilyttävä. Muistan kuitenkin, että se oli hyvin inspiroiva. (Alun perin se oli äitini lainaus, muttei hänkään sitä lukenut.) Voisi tietysti etsiä sarjan kaksi puuttuvaa osaa käsiinsä ja lukea sen ihan kokonaan.
Hyvä suunnitelma. Seuraavaksi Loistavista tilaisuuksista, näkemiin.
Kommentit»
No comments yet — be the first.